sunnuntai 30. joulukuuta 2012

TUULETTUMISTA JA TAITEILUA





Green bowtie


Movie tickets

Joulun pyhinä päästiin pitkästä aikaa viettämään miehen kanssa aikaa kahdestaan ja hyödynnettiin joululahjaksi saamaamme elokuvalahjalippua. Nämä on niitä harvoja hetkiä vuodesta jolloin tekee mieli edes jollain pienellä tekosyyllä vähän laittautua... 





My husband's portrait acrylic colour

Kokeilinpa ekaa kertaa vuosiin akryylimaalaustakin! Mies pääsee kyllästymiseen saakka olemaan maalausuhrinani! ;) Mielessä on maalata koomiset muotokuvat jokaisesta perheenjäsenestä. Ei mikään tavanomainen kaunisteltu perhepotretti vaan joka pistää naurattamaan vuoden jokaisena päivänä. 

Siis, enpä tunnusta maalanneeni koskaan sen enempää "oikeilla maaleilla". Piirtänyt olen ja vesiväreillä maalaillut, mutta jotenkin lasten kanssa massiivisempia välineitä vaativat luovailut eivät ole tuntuneet houkuttelevilta. Olen pelännyt maalaustelineen kaatuvan, maalien joutuvan vääriin käsiin tai työn keskeytyvän epäsopivalla hetkellä, jolloin olen juuri saanut sekoitettua täydellisen sävyn ja joutuu rynnistämään jonnekin ja palatessani huomaan hartaasti sekoittamani sävyn kovettuneen paletille... No, jokatapauksessa mitä tahansa teenkin. Iltapuuhaahan se on. Tuskin houkuttelevasta päivänvalosta pääsee usein rauhassa nauttimaan. On se maalaaminen kivaa keinoauringon allakin!




3 kommenttia:

pikkukimalainen satu kirjoitti...

Upea maalaus :D Kerrassaan mainio!!!

Mekin käytiin leffassa, vuosia odottamamme Hobitti tietenkin :)

Kieli pitkällä jään odottamaan muiden perheenjäsenten kuvia, myös omaasi!

Anonyymi kirjoitti...

akryyleihin saa sitä hidasteainetta, joka voi olla kiva mut tyhmäkin juttu :) -Tiina

HannaKonna kirjoitti...

Satu: Kappas, Hopitti mekin käytiin kattomassa! Tosin vain siitä syystä, ettei tapaninpäivänä ollut kovin kattava valikoima näytöksissä... En tunnustaudu sormusten herra-faniksi oikein millään tapaa ja tuo pätkä tuntui olevan minulle yliherkkikselle liian raaka ja pelottava! 3D saa taistelukohtaukset vähän liiankin todentuntuisiksi...

Tiina: On tuolla hidastetta, ohennetta ym. mutta jotenkin koen erinäisten tököttien käytön vaan rasitteena. Tuntuu, että joutuu vaan sähläämään ylimääräistä eikä voi täysillä keskittyä maalaamisen iloon! Joissain tilanteissa voi olla kyl ihan fiksua turvautua tökötteihin.