maanantai 23. huhtikuuta 2012

KAIKILLE KÄSILLÄTEKEVILLE, IHANILLE VAIMOILLE!



Kelpo vaimon ylistys
10. Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi.
11. Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu.
12. Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä.
13. Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee.
14. Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa.
15. Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa.
16. Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä.
17. Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa.
18. Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä.
19. Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään.
20. Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä.
21. Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan.
22. Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa.
23. Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa.
24. Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa.
25. Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle.
26. Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus.
27. Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö.
28. Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä:
29. “Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä.”
30. Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31. Suokaa hänen nauttia kättensä hedelmiä, hänen tekonsa häntä porteissa ylistäkööt.


San. 31:10-31



Knitting little girl 2



 Knitting little girl 




4 kommenttia:

Sesse kirjoitti...

Siinäpä meille vaimoille esimerkkiä :) Siunausta päivääsi!

pikkukimalainen satu kirjoitti...

Olipa rohkaiseva postaus tähän aamuun, kun oon just tosi turhautuneena hoitanut mieheni paperiasioita :)

Lotta kirjoitti...

Hih :). Laitanki tähän postaukseen linkin mun miehelle. Se kyllä tukee ihanasti mun käsityöhömpötyksiä ja ihailee aina kaikkea mun tekemää, mutta aika hauskaa että Sanassaki tätä hömpötystä pidetään hyvänä ja vielä kelpo vaimon merkkinä :D.

Kiitos kovasti myös niistä maalausneuvoista, niitä noudattaen saan minäki varmasti vaihdettua tuolien värin mieluisammaks :).

HannaKonna kirjoitti...

Sesse:
Nimenomaan, esimerkkiä meille. En voi tunnustautua ainakaan itse useinkaan kovin kelpo vaimoksi, mutta joka päivä suunta eteenpäin kuitenkin jossain, toivottavasti. :)

Pikkukimalainen Satu:
Minä olen ihan tumpelo kaikessa paperinpyörittelyssä! Meillä se on mies, joka on haka byrokratioissa ja pyörittelee luonnostaan numerot ja paperit.

Lotta:
Olen Raamatusta etsinyt kohtia, joissa käsiteltäisiin kaikkea perusnaisellista räpellystä ja tämä jos mikä on osuva ja rohkaiseva kohta naisille olemaan juuri sitä mitä Jumala on heistä luonutkin! Me saadaan tykätä kauniista asioista ja iloita kättemme aikaansaannoksista. :) Jumala on kauneutta rakastava ja kauneutta luonut Jumala!