lauantai 21. huhtikuuta 2012

NAISTEN KOKOUS



Huhhuh, täytyy sanoa että oli niin osuva ja syväluotaava naistenpäivä Tikkakosken kirkolla etten ole vastaavaa tilaisuutta aiemmin kokenut! Oli upeita musiikkiesityksiä, innostava ja vuorovaikutteinen luento, hyvää ruokaa ja seuraa! Olen etuoikeutettu kun olen löytänyt sellaisen ystäväporukan jonka kanssa on voimauttavaa lähteä seurakunnan kokouksiin. Tuollaisissa seurakuntien välisissä yhteiskokouksissa on ihan erityinen tunnelmansa ja yhteytensä. Tässä kokouksessa yhteistyössä oli siis Tikkakosken alueseurakunta ja Tikkakosken helluntaiseurakunta. Tuollaista yhteysmeininkiä olisi kiva saada ihan tänne lähikirkollekin jossa on mahtavat tilat hyödynnettäviksi.

Puhujana tapahtumassa oli Kaija Maria Junkkari, perheneuvoja, seksuaaliterapeutti ja työnohjaaja ja liikunnallista draamaa esitti fysioterapeutti Helena Mutikainen.  Käsiteltyjä aiheita oli paljon. Syyllisyys, häpeä, itsetunto-ongelmat, katkeruus ja kateus, anteeksianto ja aikuinen usko. Monessa kohtaa puheet menivät niin luihin ja ytimiin! En ehtinyt tekemään kunnollisia muistiinpanoja. Pitää pyydellä niistä parempaa yhteenvetoa ystävältäni, joka sai kirjattua ylös paljon asioita.

Yksi lause jäi mieleeni. Sen voisi hyvin soveltaa oman elämän mottona: "Älä jatka sitä mikä ei ole aiemminkaan toiminut!" Eli on mentävä uutta kohti, uudistuttava, opittava ja hylättävä se mikä ei toimi eikä ole hedelmällistä. 

Puheenaiheina oli suomalaisuuden nurja identiteetti, johon kuuluu oman elämän saavutusten vertailu muiden elämään. Ainainen suorituspaine tai huonommuudentunne jostain. Ei osata vapautua elämään juuri omankokoista ja näköistä elämää vaan kuvitellaan että jonkun toisen saappaissa eläminen voisi olla autuaallisempaa. Suomalainen elää etsien muiden hyväksyntää ja se on usein hyvin kuluttavaa elämää jos pitää aina tehdä turvallisesti "niinkuin muutkin" ettei vaan tulisi sanomista... 

Luennoitsija Kaija Maria Junkkari totesi että seurakunnissa on pilvin pimein erilaisia sururyhmiä, perheryhmiä ja muita tukiryhmiä, mutta ei häpeäryhmiä! Suomalaisten ongelma on juuri syvään juurtunut, sukupolvelta toiselle kulkenut häpeä joka edustaa sitä mitä kukin on. Häpeää ei kunnolla edes moni tajua, mutta se leimaa kaikkea mitä ihminen tekee tai kokee. Hyvin avaavat Junkkarin kysymät kysymykset olivat "Uskallanko olla onnellisempi kuin äitini tai joku läheiseni? Uskallanko elää hänen ylitseen omana itsenäni?" Monella epävarmalla kiltin tytön syndroomaisella on alitajunnassa häpeä oman tahdon etsimisessä elämässään. Onko sallittua jos teenkin jonkun valinnan mikä ei ehkä miellytä läheisiä? Jumalan tahto kuitenkin on oman minuuden löytyminen ja vahvistuminen, ei toisten ihmisten alituinen miellyttäminen, vaikka kyse olisi miten läheisistä ihmisistä tahansa. Jokainen on oma ainutlaatuinen luomuksensa ja jokaiselle on valmistettu erilainen tie.

Tästä on hyvä jatkaa. Jäi mahtava olo kun Jumalan henki vapautti jakamaan ajatuksia ihan tuntemattomien siskojen kanssa! Ei ole ihan tyypillisintä minulle livenä. Yleensä jännitän hirveesti ulosantiani. Oli erityisen siunaavaa ajatuksenvaihto äitiydestä erään maalla kasvaneen vanhemman naisen kanssa. 

Minusta tuntuu että olen aina halunnut olla mieluummin vähän vanhempi kuin nuori. Nuoruus ei ole edustanut minulle mitenkään ihanaa aikaa. En jää siis haikailemaan nuoruuden perään vanhetessani. Vanheneminen on vapauttavaa, mutta on henkisesti vaikeaa vanheta yhteiskunnassa joka on asettanut ihanteeksi pidennetyn nuoruuden ja tehokkuuden tavoittelun. Ihankuin kaikki automaattisesti haluaisivat olla aina parikymppisiä viilettäjiä.



3 kommenttia:

pikkukimalainen Satu kirjoitti...

Aijai, nam, oisinpa ollut siellä itsekin. Häpeäryhmään ilmoittautuisin heti! Itse olen tiedostanut häpeää oman kesto-syyllisyyden ja suorittamispakon kautta. Äidin, joskin kuolleen, varjo voi langeta pitkänä tyttären niskaan. On se vaan niin.

Kiitos tästä tekstistä, oli montakin tarttumisen arvoista pointtia. Ois ihanaa, jos tänne sais lisää viikonlopun opetusantia. Mutta nou stress ;)

P.S. Eilisiltana kirjoitin blogiini vääristyneestä jumalakuvasta: suorituksia mittaava Jumala. Siinä oli aika lailla yhtymäkohtia tähän tekstiin.

Siunattua viikonloppua!

HannaKonna kirjoitti...

Aika monta kättä nousi kun tuli puhe häpeäryhmästä. Monet olivat että jess, vihdoin nostetaan kissat pöydälle! Uskonpa että häpeäryhmät olisivat tupaten täynnä jos niitä alettaisiin perustaa seurakuntiin... Häpeä ja syyllisyys sekoitetaan hengellisesti tosi usein. Häpeä on jotain niin paljon syvempää ja vaikeammin parannettavaa. Sille tarvii todellakin paikkoja joissa saa täsmähoitoa.

Tämä tilaisuus tulo jotenkin itselleni niin oikeaan aikaan. Juuri sen jälkeen kun luin kirjoituksia vääristyneestä jumalakuvasta niin heräsi monia ajatuksia omista sisäisistä komplekseista.

Steve Finnell kirjoitti...

you are invited to follow my blog