lauantai 13. lokakuuta 2007

VALAISINKURSSILLA OSA 2

.


Kurssi on nyt takanapäin ja voi tyytyväisenä käpertyä sohvalle peiton alle fiilistelemään kättensä aikaansaannoksien mystistä hehkua. Kädet näyttävät ja tuntuvat tosiaan töitä tehneeltä..nekin ovat kuin paperia tällä hetkellä.

Tällä kertaa siis valmistimme paperia. Viirailu alkoi tuottaa suhteellisen asiallista jälkeä muutamien sekunda-arkkien jälkeen. :) Paperin tekeminen olikin kaikin puolin kurssin lepppoisin vaihe.




HITSAILUA JA VIIRAILUA


Uusi viritelmä vielä atomeina.


Kun aikaa jäi hieman toisenkin valaisimen tekoon niin otin projektiksi muokata vanhaa olkkarin pöytälampun varjostinta joka ei mielestäni yhtään sopinut ostettaessa lampun jalan tyyliin (ostinkin lampun joskus lähinnä kauniin jalan takia).



Se hitsautui muotoonsa.




PAPERITEHTAILUA


Tämä epäilyttävän näköinen soppa on paperikuituvelliä


Viiralla painettiin arkit puulevylle kuivumaan.


Syntyi henkäyksen keveitä papereita...



sekä myös hieman vahvempia ja kerroksellisia.


Kahden arkin väliin kieputtelin lankoja.





Kurssikavereiden käsissä paperi taipui moneen muotoon. Todella tyylikkäitä tuotoksia.


Paperin rypytystä


Tämä oli erityisesti tosi syksyisen graafinen juttu. Valaisimen valmistanut tyttö käytti paperin elävöittäjänä hevosen jouhta.



Kuin syksyistä risukkoa.





Tauolla intouduin kuvailemaan taasen kaikkea mahdollista kun silmänruokaa oli ympärillä enemmän kuin laki sallii. ;)








Pienoismalleja ja sisustussuunnitelmia näyttelyssä käytävällä.








Väritykitystä ja inspiksiä










Näin hienoa vessaa ei varmaan ihan jokapaikassa vastaan tule!







Valaisimet kotiutuivat



Hmm, hieman vaan huomasin että lampun kanta jää hieman näkyviin vaikka mittasin välin natsaamaan. Taivutin valaisimesta näemmä suunniteltua kuperamman. Muoto on tosi kiva mutta jäin miettimään istuuko se nyt tuohon jalkaan kuitenkaan niinkuin alkujaan uumoilin. Tää on taas tätä tyypillistä päättämättömyyttä ja esteettistä ailahtelua. :P



Sibyllan valkosipulilamppu!




Illan hehkua.




Toinenkin valo sai valkean kääreen.





Nyt uni maittaa. Aamulla taas uudet inspiratioonit...ehkä vielä ennen nahkaisten herätyskellojen kotiinpaluuta mummilasta. Satunnaisen hetkellinen oma aika muotoutuu usein paniikinomaisiksi tehotuokioiksi joita ei niitäkään tahdo keretä hyödyntämään kotioloissa kun pää pullistelee ideoista. Kursseilu silloin tällöin tuo pientä vaihtelua mamma-arkeen. Pään purkaminen jossain muodossa tuppaa olemaan automaatio; se tapahtuu jokatapauksessa.




.

10 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Ihanat valaisimet. Ensimmäisen valaisimen varjostin antaa jalkaosan näkyä osana kokonaisuutta ja ilman valoa se on veistoksellinen esine.

Toinen valaisin persoonallisen klassinen, japanilaishenkinen.

Käsillä tekeminen on varmasti rentouttavaa ja antoisaa.

Anonyymi kirjoitti...

Good article! We will be linking to this particularly great article on our
website. Keep up the good writing.
Feel free to surf my web site how to make an app

Anonyymi kirjoitti...

It is in reality a great and useful piece of information.

I'm happy that you just shared this helpful information with us. Please keep us informed like this. Thanks for sharing.
My website : my computer is slow

Anonyymi kirjoitti...

Every weekend i used to go to see this web site,
as i want enjoyment, for the reason that this this website conations truly good funny material too.
My web page ; erinmore tobacco

Anonyymi kirjoitti...

Great blog! Is your theme custom made or did you download it from somewhere?
A theme like yours with a few simple adjustements would really make my blog stand out.
Please let me know where you got your theme. Cheers
Here is my page http://www.yourtobaccosstore.com

Anonyymi kirjoitti...

Valuable info. Fortunate me I discovered your web site by chance,
and I'm stunned why this accident didn't took place in advance!
I bookmarked it.
Check out my web blog amphora pipe tobacco

Anonyymi kirjoitti...

I seriously love your site.. Pleasant colors & theme. Did
you build this website yourself? Please reply back as I'm trying to create my own website and would like to find out where you got this from or just what the theme is called. Kudos!
Visit my page ... van nelle

Anonyymi kirjoitti...

We are a group of volunteers and starting a new
scheme in our community. Your website offered us with valuable info to work on.
You've done an impressive job and our whole community will be grateful to you.
Also visit my blog post - amber leaf

Anonyymi kirjoitti...

Really no matter if someone doesn't be aware of after that its up to other visitors that they will help, so here it happens.
Have a look at my site how to lose man boobs

Anonyymi kirjoitti...

I'm impressed, I must say. Rarely do I encounter a blog that's both educative and engaging, and let
me tell you, you've hit the nail on the head. The issue is an issue that not enough men and women are speaking intelligently about. I'm very
happy I stumbled across this in my hunt for
something concerning this.
Feel free to surf my blog post - http://asuntoturkista.net/