perjantai 16. joulukuuta 2011

UUTTA VOIMAUTUMISTA



Käytiin eilen puolison kanssa eheytymisterapiassa. Terapiaa vetää eräs vapaakirkollinen pariskunta, joka on työskennellyt mm. Aslan Ry:n parissa. Olen ollut itse aina pohjimmiltani melko vetäytyvä ihminen. Tykkään enemmän puuhastella asioiden kimpussa kuin lähteä ihmisten ilmoille. Jotenkin valoi taas sisäistä taistelutahtoa käymämme keskustelu ja varmasti yhdisti uudella tapaa pariskuntana! Kun tuntuu ettei ole juurikaan lasten kanssa aikaa puida omia asioita vaan kaikki menee todellakin lasten ehdoilla.

Uusperheenä on muutenkin omat haasteensa ja parisuhteen hoitamisen asema korostuu. Tuntuu olevan harvemmassa miehet jotka on ennestään lapsettomina asettuneet lapsiperheen keskelle. Yleensä uusperheet muodostuvat siten että kummallakin on lapsia edellisistä liitoista. Olis todella hienoa jos tällä alueella mieskin löytäisi vertaistukea mieheltä miehelle. Poikamiehestä lasten isäpuoliksi pompanneita ei vain tunnu noin vain löytyvän!


Oli mahtavaa saada naapurin uskovalta ystävältä lastenhoitoapua! Olen tosi huono pyytämään hoitoapua ja nyt oli eka kerta kun niin kävi ja tuntuu että tässä yhdellä kertaa on useita portteja avautumassa. Minulla on taipumus kokea jatkuvasti että vaivaan muita ihmisiä ja pidän taakkani mieluiten itselläni.

Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. (Gal. 6:2)

Kuulin myös aikapankki-systeemistä. Vaihdannaistaloudesta ilman rahaa. Enemmän sellaista "teko teosta"-kulttuuria kaipaa nykymaailmaan missä halutaan kaikelle rahallista vastiketta. Jokainen voi käyttää toisen auttamiseen omia taitojaan. Saman henkilön ei tarvitse korvata palvelusta samalle henkilölle vaan omia palveluita laitetaan tyrkylle kenen tahansa halukkaan käyttöön. Esim. siivousavun voi korvata vaikkapa tekemällä jollekin halukkaalle jonkun käsityön. Pitää liittyä ja tutustua tarkemmin!

Nuo yhteisöt tarvitsevat lisää jäseniä toimiakseen joten tämä vinkkinä kaikille muillekin!





1 kommentti:

pikkukimalainen satu kirjoitti...

Rohkea mies siulla! Ja oot sie melkoinen nainen, että hän on lähtenyt hommaan mukaan <3 Tuollainen terapiahomma kuulostaa tosi hyvältä, sillä on varmasti älyttömän iso merkitys, että terapeutti on itsekin uskossa.

Aikapankki...oispa mukavaa, jos joku vaikkas pesis meidän ikkunat ja sitten itse voisi vaikka vaan piirtää jonkin kuvan. Vau!