maanantai 19. toukokuuta 2008

UNIVISIOITA JA SURULLISIA SATTUMUKSIA

.







Nämä kuvat tulevat varmasti muistuttamaan ikuisesti "erään hajamielisen perheen" surullisenkuuluisasta tapauksesta. Nimittäin siitä kuinka muutama valokuva voi hetkeksi sotkea arjen totaalisesti...

Olimme siis lauantaina päiväkävelyllä ja huomasin puron pientareella mitä ihastuttavimman "keijumaailman". Hennot tikkumaiset kasvit auringonkajossa ja veden päällä lentelevät otukset lumosivat minut täysin. Visio oli todella unenomainen. Uppouduinpa kuvien lumoon siinä määrin että tyystin unohdin laukkuni kyseiselle töyräälle jonka olin laskenut maahan kuvauksen ajaksi. Tilanteessa pasmoja sekoitti nuorimmainen rattaissa joka alkoi hermostua kuvausvimmaani ja lähdimme kiireellä samantien jatkamaan matkaa kunnes pian havahduin että jotain puuttuu..käsilaukku! Eikun kiireesti takaisin, mutta kuinka ollakaan, laukku oli kadonnut! Kyllä siinä tunsi itsensä hömelöksi! Laukun mukana katosi tietysti koko pyhä kolminaisuus: avaimet, puhelin ja lompakko.

Ehtipä siinä hetkessä sitten skenarioida pahimmat vaihtoehdot mitä varas saattaisi saada aikaan pöllimillään objekteilla. Eipä auttanut kuin kuolettaa kortit ja sulkea kännyliittymä. Olo oli kieltämättä hetkessä alaston. Miten muutaman muoviläpyskän ja metallipalan puuttuminen elämästä voikin sulkea ihmisen täysin kaiken ulkopuolelle?

Koko lauantai-illan mieheni skannasi lähimetsää tuloksetta. Saapuva yö hieman pelotti. Mitä jos varas koittaakin tunkeutua meille yöllä hallussaan olevilla kotiavaimillamme? Jokainen rasahdus rappukäytävässä sai hätkähtämään hereille ja oli pakko laittaa varmuuden vuoksi vielä lastenvaunut ulko-oven eteen! Neuroottistako?? :O

Sunnuntaipäivä vierähti ja mieheni ei luovuttanut vielä ja iltasella lähti vielä haravoimaan metsää. Pari tuntia ehti kulua ja ovi raksahti auki. Varasko se siellä?! "Arvaas mitä löysin?" kuului mieheni ääni ovelta ja kädessään oli litimärkä laukkuni! Se oli löytynyt purosta n. 200 metrin säteeltä katoamispaikasta. Kaikki muu oli tallessa paitsi puhelin. Huh, paljon kaaosta sai pieni epähuomio aikaan!

Nyt sitten tovi joudutaan elelemään pankkikortitta ja kommunikaatiopimennossa uuden puhelinliittymän käynnistymistä odotellessa. Ehkä pieni askeesi saa taas arvostamaan elämän pieniä itsestäänselvyyksiä uudessa valossa...

.

4 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Jälkeenpäin suht onnellisesti päättynyt tapahtuma on kokemus, joka jää sinne mielen syvyyksiin varottavana esimerkkinä, miten voisi käydä jos...... kaikki muistin sopukat eivät ole joka hetki veitsenterävinä

Helinä kirjoitti...

Ei mielestäni yhtään neuroottista toimintaa se vaunujen oven eteen laitto! Kyllä se on hyvä ottaa huomioon, että tosiaan kuka tahansa on voinut sen kassin ottaa haltuunsa.
Nyt ilmeisesti sen joku oli ottanutkin kun kerran löytyy jokeen viskattuna (ilmeisen epämiellyttävä henkilö siis myös kun päätyi noin ilkivaltaiseen tekoon).

Mutta hyvä kun löytyi lopulta.
Valokuvaamiseen uppoutuminen saattaa tosiaan olla vaarallista puuhaa ;D

Kuvia katsoessa ymmärrän kyllä hyvin..

Squickie kirjoitti...

Itse jo epäilin että laukku olisi viskattu läheiseen lampeen. Onneksi sitten kuitenkin puron valitsi! Se on surullista kuinka moraalittomuus tuntuu lisääntyvän ihmisten keskuudessa. Mieheltäni varastettiin lompakko viime kesänä Helsingin reissulla ja kyseessä sentään oli vähän "moraalisempi" voro kun oli käteisen vietyään tiputtanut lompakon lähimpään postilaatikkoon josta päätyi poliisiasemalle ja se lähetettiin sitten jälkikäteen kotiimme. Mutta meni siinä vähän perhereissu pilalle. :/

En kyllä edelleenkään ymmärrä mitä varas hyötyi ikivanhasta puhelimestani jota ei saa myytyä kellekään varmaan edes viidellä sentillä?? :D

inkivääri kirjoitti...

Voi kuinka kurja tapaus! Onneksi ehdit reagoida nopeasti, eikä sattunut mitään ikävämpiä seuraamuksia.