OMPELUTTAA JA MAALATUTTAA

Satunurkkaus

Taikan huoneen oven takana oli yksi maalaamaton seinänpätkä. Turkoosia maalia ei ihan riittänyt joka seinään. Makuuhuoneen seinään ostettua maalia jäi yli niin reilusti että maalasin "kuolleen kulman" ruskealla. Tummaa elävöittämään sabluunoin bambin ja kirsikkapuun oksan. Yläilmoihin ilmaantuu vielä ehkä lentäviä lintuja. Piilossa ollut ja vähälle huomiolle jäänyt rojunurkka on nyt varmaankin koko huoneen paras paikka mm. satuhetkiin ison lattiatyynyn päällä!

Päiväpeiton uusi elämä

Purin joskus kauan sitten tämän 90-luvulta olevan leopardipäiväpeiton puuvillakankaan. Ajatuksena oli alunperin tehdä kankaasta takki, mutta koska mekkoja ei ole tällä hetkellä mitenkään liikaa niin kisumekkohan tuosta tuli. Meooww! En omista tällä hetkellä saumuria, mutta kohtuusiistiä jälkeä tuli ompelukoneellakin.

Kaula-aukon ja hihansuiden reunoihin virkkasin pitsit ja satiininauhasta kiristysnyörin. Mekko huutaa vielä vyötä tai kuminauharypytyksen tapaista rinnan alle. Taidan alkaa virkkailemaan mustaa edestä napitettavaa vyötä...

***

Viikot vilahtelevat niin nopeaan ettei meinaa tajutakaan. Koitan saada tartuttua projekteihin aiempaa tarmokkaammin, mutta yhä joutuu toteamaan että paljon jää vain suunnitelman tasolle. Tyydyn tekemään lähinnä käsitöitä, joita on helppo jatkaa ja keskeyttää. Vielä tässä kotona ollessa haluan kuitenkin aloittaa lastenkirjaprojektin. Haaveena olisi tehdä kristillisiä kirjoja lapsille ja nuorille. Piirtäminen ja maalaaminen vaan on jäänyt koska vaatii pidempiaikaista keskittymistä ja on ollut mahdotonta löytää sellaiseen kunnollisia hetkiä.

Toissaviikonloppuna olimme ensimmäistä kertaa pelastusarmeijan "Ilta särkyneille"-kokouksessa ja oli todella mahtava kokous! Vaikea sanoin kuvata millainen yhteys siellä vallitsi ja pystyi kokemaan valtavaa lohdutusta ihmisten kanssa. Jäi mieleen puheissa miten uskovat monesti kulkevat toistensa ohi vaikka pitäisi tarpeen mukaan itkeä itkevien kanssa ja käydä kohtaamassa niitä jotka jäävät helpommin sivummalle, kuka mistäkin syystä.

Omin sanoin kerrottuna puheesta napattua:

"Kun minulla oli ahdistavinta ja olisin kaivannut muilta uskovilta tukea ja lohtua niin minulle sanottiin vain; 'Ei sinulla ole oikeasti mitään ongelmia. Unohdat nyt vain omat murheesi ja menet kadulle jakamaan traktaatteja!'... Pitäisikö minun muka hylätä lapseni kotiin ja lähteä kaduille kun minä tarvitsisin tukea että jaksan perheeni kanssa?"

Oli voimauttavaa käydä rukouspalvelussa ja vuodattaa omalta sydämeltä pitempään painaneita asioita joissa en ole kokenut kovin monelta saaneeni vastakaikua enkä oikeastaan odotakaan saavani koska kyseessä on niin henkilökohtaisia asioita. Tuolla todella pystyi kokemaan uskovien välisen avoimuuden ja rakkauden. Se oli koskettavaa.

Monesti kuulee tosi taitavasti sanoitettuja väkeviä saarnoja, mutta todellinen käytännön diakoniatyö jää toteutumatta. Pelastusarmeijan tunnuslause: "Saippuaa, soppaa ja sielunhoitoa" edustaa käytännössä jotain sellaista konkreettista kokonaisvaltaista ihmisen kohtaamista. On helppo keskittyä vain rukoilemaan toisten puolesta, tekemättä mitään arkista ja tylsääkin toisen auttamiseksi.

Aihetta sivuten, järkytyin kun luin paikallisesta sanomalehdestä artikkelin jossa kolme perheenäitiä kauhulla päivittelivät lastensa turvallisuuden olevan uhattuna kun asunnottomille rakennetaan heidän kotinsa lähettyville asuntola. Nuo asenteet pistivät todella surulliseksi. Hyväosaiset siirtävät lapsilleen asennetta että huono-osaiset ovat kaikki vaarallisia rikollisia ja että heitä pitää karttaa ja sulkea jonnekin näkymättömiin ettei vain itse joudu vahingossakaan näkemään ihmiselämän epäkohtia.

Tässä kohtaa näin sieluni silmin Jeesuksen itkevän...