Sain tässä jokin aika sitten kuulla aika suoraan kunniani eräältä uskonsiskolta kuuluisan monopolinettisosialisointiverkoston kautta että olen pinnallinen materialisti. Se on ihan totta ja kyllä kirpaisi tajuta se todenteolla toisen suusta kajautettuna!
Minä olen aina rakastanut ihan liiallisuuksiin asti kauniita juttuja. Tunnustan sydämeni helposti kiinnittyvän materiaan. Kaikenlaista haalii aina kuin huomaamattaan ympärilleen. Uskoontuloni jälkeen olen paininut kohtuuskäsitteen kanssa suhteessa materiaan. Onko minulla oikeus nauttia jostain mukavuuksista jos tiedän että ihan lähipiirissä, lapsiperheissä kärsitään vaikeista taloudellisista ahdingoista siten että jääkaapissa on vain valo? Tottakai se herättelee tarkastelemaan omaa tilannetta... että voisiko uhrata "kotoiluun" panostetun ajan vähempiosaisten eduksi.
Raamattu käskee ihmistä kuolettamaan itsensä jotta voisi olla todellinen uskossa palava Jeesuksen seuraaja. Muutoin ihminen palvelee pohjimmiltaan vain itseään ja omia tarpeitaan ja muitakin ihmisiä vain tietyistä motiiveista.
Onkohan suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa yhtäkään uskovaa joka oikeasti haluaisi luopua kaikesta saamastaan mukavuudesta ja "turhasta" elintasosta ja lakata himoitsemasta sellaista? Elää vain antamisen ja auttamisen ilosta, vilpittömästi MUITA varten...
Väitänpä että omasta sukupolvestaan jokainen on täysin aikansa ja kulttuurinsa kasvatti ja olen sattunut syntymään aikaan jossa ihminen on mukavuushaluinen, erinäisille "silmäinpyynnöille" herkäksi kasvanut ja kasvatettu kuluttaja. Se mikä oli ennen työn takana ja mistä oli puutetta, on nykyään itsestäänselvyys ja peruselämäntapa.
Kuitenkin ihminen on sielultaan yhä sama kuin aikojen alusta ja maailmassa ei ole mitään asioita jotka voisivat tuoda elämään täydellistä tyydytystä paikkaansa etsivän ihmisen tiedostettuun tai tiedostamattomaan tyhjyyteen. Jeesuksen antamaa iloa, yliluonnollista sydämen rauhaa ja elämän tarkoituksellisuuden täyttymystä ei voi mikään maailmallinen korvata.
Jeesus sanoi:
"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?" (Mark. 8:34-36)
"Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi." (Matt. 6:19-21)
Paavali sanoi:
"Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa. Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa." (Fil. 4:12-13)
2 kommenttia:
On oikein oivaa, että meillä on Raamattu, joka kertoo, miten asioiden pitäisi oikeasti mennä. Miten oikeasti pitäisi toimia, mikä on oikein. Se on kivimuuri, johon voi nojata.
Mutta on myös ihanaa, että meillä on armollinen ja rakastava Taivaan Isä, joka ymmärtää. Joka sallii sen, että joka ilta voi pyytää anteeksi - ja saada anteeksi. Joka on iloinen siitä, että joka päivä pyrkii pikkuisen parempaan.
Olen minäkin pinnallinen, voi pojat, mistään muusta tuskin voi puhuakaan. Liha on heikko. Mutta minä yritän. Ei sitä muuta voi ja uskon, että olen tervetullut Isän syliin tämmöisenä epätäydellisenäkin.
Olen aika kitsas antamaan, mutta se helpottuu, kun muistelen mitä olen saanut. Silloin tulee niin suuri ihmetys ja ilo ja kiitollisuus, että antaminen on ilo. Ilosta ja rakkaudesta kaikki lähtee. Tahtoisin antaa näin hurjalla ehkä kymmenen vuoden uskontaipaleen historialla semmoisen pienen neuvon tai vihjeen, että etsi Jumalan rakkautta, niin kaikki muu seuraa perässä.
Hyvin kirjoitit Lotta!
Kyllä se on totta ja ihmeellistä miten eri tavalla alkaa Pyhä Henki vaikuttamaan, kääntää katseen taas oikeaan suuntaan kun viettää enemmän aikaa Jumalan kanssa. Pysähtyy ottamaan vastaan Sanaa ja rukoilee.
Siitähän se kaikki ainakin itsellä johtuu että arjen haasteet ja kaaos saa monesti hakemaan lohtua aistillisista nautinnoista(minulla ne on kaikki visuaaliset jutut) ja sit "hurahdan" silleen että havahdun elämään vaan omassa kuplassa.
Tais tulla tv7:ltä satamaseurakunnan ohjelmassa kun oli viimeksi aiheena omien armolahjojen löytämisestä. Siis se oli kuin minulle se opetus! Kun siinä kerrottiin armolahjojen, todellisen Jumalan antaman tehtävän olevan lähinnä omia luonnollisia lahjoja ja minulla lahjat ovat olleet visuaalisella puolella ja minun ei tarvitse surkeillen eikä pakosta yrittää olla mitään mitä minun ei ole tarkoitettu ollakaan. On seurattava vaan "peruskutinaa". Siitähän ei mihinkään pääse! Syyttäjä korkeintaan haluaa perustella miksei saa tehdä asioita jotka parhaiten luonnistuu. Aina löytyy häneltä syitä hylätä omat lahjat ja lyödä päätä seinään.
Jumala on kyllä avannut mielessäni kanavia jotka haluan todella hyödyntää lahjoillani Jumalan kunniaksi ja muille rohkaisuksi ja lohduksi. Yltäkylläinen elämä on juuri sitä kun saa kokea erämaavaiheitakin ja huomata nousevansa syvemmästäkin suosta.
Lähetä kommentti