tiistai 16. syyskuuta 2008

NALLENTEKOHOMMA (tutoriaali)

.



Antiikkinalleprojektin kimpussa



Kaavojen piirtelyä ja pientä muokkailua koekankaalle



Ja eikun ompelemaan... Kaikki saumat ommellaan käsin tikkipistoilla jättäen osiin merkittyihin kohtiin täyttöaukot.




Korvien alaosan reunat ommellaan kiinni luotospistoilla.



Nallen kaikki osat käännetään oikeinpäin.



Nallelle tulee liikkuvat raajat ja niihin tarvitaan tämän näköisiä nivel-osia. Metalliseen haarasokkaan pujotetaan ensin pieni metalliprikka ja sitten puupahvinen pyörylä, jonka koko valitaan nallen raajan koon mukaan.



Ennen nivelien kiinnitystä aloitetaan täyttämällä nallen pää. Täytteeksi valitsin tähän nalleen villan koska en halunnut nallesta liian kovaa ja kylmää. Hyvin perinteikkääseen nalleen täytteeksi voi siis valita esim. lastuvillan, sahanpurun, meriheinän ym.

Pää täytetään siis aloittaen kuonosta, josta on tarkoitus saada hyvin napakka pohja nenänkirjontaa ajatellen. Kokonaisuudessaan täyte on hyvä saada asettumaan nalleen mahdollisimman tiukasti ja paakuttomasti.



Kun pää on täytetty napakaksi asetetaan avonaiseen täyttöaukkoon nivelen toinen puolisko levyineen.



Aukon reunaan ommellaan kure-ommel ja reunat kiristetään tähtimäiseksi levyn päälle. Aukon kiristys varmistetaan vielä ompelemalla tähtimäistä muodostelmaa vastakkaiselta reunalta toiselle.



Päästä töröttävä sokka työnnetään vartalon läpi...



...ja asetetaan levyt sokkaan toiselle puolelle. Ensin pahvinen kangasta vasten ja prikka uloimmaksi.




Sokan päät väännetään rullalle. Tässä työvälineenä kärkipihdit mutta tarkoitukseen on olemassa myös vartavasten suunniteltu vääntötyökalu.



Pään nivel on nyt asennettu!




Jalat ja kädet on nyt täytetty jättäen sopivasti tilaa nivelelle. Seuraavaksi käsiin ja jalkoihin merkitään levyn avulla oikea kiinnityskohta siten että levystä katsottuna reunoihin jää noin puoli senttiä varaa.




Niveltä varten pakotetaan reikä terävähköllä työkalulla kuitujen välistä varoen repimästä kangasta. Tässä tapauksessa käytin teräväkärkistä puutikkua.





Nivel asennetaan pään tapaan raajoihin ja raajat kiinnitetään oikeille paikoille vartaloon.




Raajat on nyt kiinnitetty. Nalle alkaa jo muotoutua.



Raajat täytetään loppuun mutta katsotaan ettei täytettä mene nivellevyn toiselle puolelle jotta nivelen liikkuvuus pysyy hyvänä.



Nyt täyttöaukot voidaan ommella kiinni.




(Ompelin tähän väliin korvat mutta vaiheesta ei satu olemaan kuvaa.)




Vuorossa silmien asennus. Nallelle tulee lasiset käsinpuhalletut silmät joiden takana on rautalankalenkki.



Lenkkiin asetetaan hammaslanka(tai muu vahva lanka kuten karhulanka)kaksinkerroin ja langanpää pujotetaan pitkän neulan silmään. Neulaksi sopii patjaneula.




Silmille painetaan ensin halutut paikat tylpällä esineellä kuten kynänpäällä. Silmänkohtiin pakotetaan reiät josta silmälanka vedetään pitkällä neulalla pään läpi, läheltä niskanjuurta. Molempien lankojen väliin tulee jäädä pieni rako lankojen solmimista varten



Silmien langat solmitaan kankurin solmulla (kiepauttaen lanka kaksi kertaa ympäri)tiukasti yhteen. Langanpäät piilotetaan neulalla nallen sisään.



Lopuksi kirjaillaan kuono. Ennen kirjontaa kuono on leikattu karvoista paljaaksi jotta kuonoon saadaan ilmettä ja muotoa. Karvojen leikkaaminen koko kuonon alueelta on makuasia, mutta kuononpää johon nenäkirjailu ommellaan kannattaa leikata jotta karvat eivät nouse ompeleen alta hassusti.

Kirjoin kuonon mustalla villalangalla. Muliinilanka käy myös mainiosti jos haluaa nenään kiiltoa.
Kuono kirjailtiin siis kahteen kerrokseen. Mikäli haluaa tehdä päällimmäiset pistot pystyyn niin aluskerroksen pistot kirjotaan vaakaan jotta saadaan peittävä pinta.




NALLEKARHU VALMIINA!





Hän pääsi pienelle syyspiknikille.




Nyt siirryn nallehommista takaisin nukkehaalimaan! Paljon suunnittelua ja kaavoitusta tiedossa...huuhh.




.

14 kommenttia:

Power Up Love kirjoitti...

I invite you to visit www.PowerUpLove.com a community of real people sharing real stories about how Love has really impacted and changed their lives. Share your story, struggles, or testimonies. Blessings...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Ihana nalle. Minkälaisista nukeista itse pidät eniten? Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta tuo sun ala!
Riikka

Tiivi kirjoitti...

Wau :)

Anonyymi kirjoitti...

Hän on kovin suloinen! :> Selvästi ammattitaidolla ja rakkaudella ommeltu! :>

Anonyymi kirjoitti...

Ihan mielettömän hieno nalle! :]

maijja kirjoitti...

Hieno nalle ja hyvin kuvattu tutoriaali, ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Uskomattoman hieno! :)

arleena kirjoitti...

Monta vaihetta on käsintehdyssä nallessa. Lopputulos on aivan ihana.

HannaKonna kirjoitti...

Kiitän runsaista kommenteistanne!

Riikka: Vaikea sanoa minkälaisista ENITEN pitäisin... Itse huomaan tekeväni enemmänkin semmoisia naivistisia taidenukkeja kuin realistisia hahmoja.

(Opiskelumielessä kyllä tulen yrittämään anatomisesti oikein muotoiltua nukkeakin koska se on alue jossa itsellä vielä harjoittelun varaa.)

Antiikkinukeista minuun vetoaa eniten sellaiset pelkistetyt ja selkeämuotoiset nuket. Sanotaanko että hassut, söpöt ja hieman mystiset nuket. :) LIIAN realistisista en kovin välitä.

Diina: No ammattitaidosta ei ehkä vielä voida täysin puhua mutta ensimmäiseksi luomukseksi olen nalleen ihan tyytyväinen. :) Käsin ompelu on jotain todella rentouttavaa kun hommaa voi tehdä missä vaan ja todella tekemiseen muodostuu silloin tunnetta ja arvoa ihan toisella tavalla.

Minja, Maijja, Marika: Kiitooos!

Arleena: Kyllä tuossa aika monta vaihetta on. Ihmeen nopeasti nalle kuitenkin valmistuu loppujen lopuksi. :)

Anonyymi kirjoitti...

IHANA!! Mä rakastan vanhoja nalleja, pari oikein vanhusta tuolla hyllyssä istuukin :)
En malta odottaa että viikonloppuna pääsen aloittelemaan kurssittelua itsekin.. Ihanaa päästä oppimaan jotain uutta! Kyllä joskus tuommoinen nukkekurssikin voisi kiinnosta.. tai ylipäätään joku vähän pidempi ja monipuolisempi kurssi.

Inka kirjoitti...

Upea! Kiitos tästä, ei sitä aina tule edes ajatelleeksi kuinka monen monituista vaihetta tarvitaan suloisen nallen tekemiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Hirmuisan söpö!

t. vaahtera

Mona kirjoitti...

hienon hieno nallekarhu! olen aina tykännyt enemmän nalleista kuin nukeista, mutta silti mielenkiintoista nähdä millaisia pääset tekemään. sitäpaitsi aasalla on nyt ihan nukkemania päällä...

Jonna kirjoitti...

Ihana nalle!