.
Olen ollut varsin saamaton aloittamaan kestovaippailua. Täysin untuvikkona päätin sitten uskaltautua kokeilemaan. Olen ihan myyty kun ihastelen kestovaippainfon sivuilta äitien ompelemia vaippoja. Tuntuu tosi tyhmältä tosiaan miksi vasta nyt perehdyn asiaan! :D Siihen on kyllä nyttemmin ollut syynä ettei kahden vilkkaan pojan kanssa ehdi juurikaan pysähtymään ja mennään vaan mistä nopeimman ja helpoimman kautta. Kotiäitinähän sitä aikaa on kuiteskin enemmän panostaa tuohon pyykkäyspuoleen joten miksipäs ei arkipyykkäyksen ohessa kestoilu onnistuisi! Heh, monet kutsuvat kestoilua jopa harrastukseksi. Noh, vaippojen suunnittelu ja valmistus varmasti on tosi luovaa ja antoisaa askartelua ja kun tietää luomuksiensa hyötysuhteen niin se palkitsee. :) Alkaa siis turhauttaa kertakäyttövaippojen ostelu...Kallista lystiä ja nyttemmin ilmastonmuutoskysymyksetkin painavat valinnoissani paljolti. Tenholla on iho herkänpuoleinen vieläpä. Vyötärölle ovat kertisvaippojen kuminauhat aiheuttaneet karheaa ihottumaa.
Hiukka harmittaa kun en jo Tiituksen vauva-aikana innostunut kestoilusta. Silloin olisi ollut enemmän aikaa ommella kestovaippoja. :) Silloin tietty kaikki oli niin uutta ettei "mukamas" jaksanut mihinkään kestoiluihin perehtymään vaikka suuri osa meidän tutuista käyttikin lapsillaan kestovaippoja...Noh, kokeilemallahan se selviää innostunko kestoilusta kokopäiväisesti! :)

EKA TEKELE ALOITETTU
Kirpparilta löysin tuommoisen pilvi-flanelli-lakanan. Öh, hieman tyttömäisen pinkki mutta koevaippaan kelvatkoon(eivät edes värit natsaa yhteen). :) Alempi kangas on myös flanelli, minun lapsuuteni sirkus-lakana. Teen tuosta vaipasta varmaankin ihan vaan irtokuoren kanssa käytettävän sisävaipan. Tämän vaipan jälkeen tarkoitus kokeilla kosteussulullisen täyttövaipan tekoa.
Kaavoja piti hiukka muotoilla uudestaan.
Heikki lupasikin tuoda minulle tullessaan tarranauhaa ja polyesteri-lankaa. Tajusin että kaikki langat on minulla puuvillaisia, Eurokankaan ale-lootasta. Ärsyttää hiukka! Polyesteri on kaikinpuolin kestävämpää missä vaan ompelussa. Tämä homma vaatii kyllä alkaaksen aikalailla materiaalien metsästystä...Pääsisipä jo ompelemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti