lauantai 5. tammikuuta 2013

TAMMIKUUN TUNTOJA



Tammikuu on aina kiireistä aikaa ja uuden edessä ihmettelyä. Mielessä on monenmonta projektia ja vireille niitä on laitettu aina kun on ehditty. Se on jo jotain! Pienikin tuntuu itsestä paljolta kun lapset alkavat olemaan isompia ja yhä enemmän itsenäisempiä. Siispä tänä vuonna koitan keskittyä enemmän sinne unohduksissa olleelle kuvataiteen puolelle. Tunnun olevan kuitenkin tuotteliain sillä saralla kun alkuun pääsen! 

Peruskoulussahan kässänumeroni oli seiskan paikkeilla ja kuvis aina kymppi... Kuvantekohommat ovat vaan jääneet jonnekin ainakin 10 vuodeksi lasten saamisen jälkeen. Kun mietin niin tavallaan se asia minua järkyttääkin, mutta eipä ne taidot vaan minnekään ole kadonneet. Oikeastaan vasta nyt teen sellaisia juttuja mistä todella pidän! Kaikella on aikansa... 

Erillinen kuvataideblogi putkahtaa jossain välissä. Kuumeinen portfolion kokoaminen on ollut käynnissä. Uusia töitä on sikälikin saatettava ilmoille.

Pitkällinen taisto on myös käyty erilaisten tutkimusten ja byrokratioiden loppuunsaattamisen kanssa viime vuoden puolella ja nyt ainakin yksi asia on saanut nimen. Ennen joulua 7-vuotiaamme Tenho sai virallisen diagnoosin; aspergerin oireyhtymä. Olen kiitollinen, että Tenho sai jo ennen virallista diagnoosia aloittaa koulutaipaleensa hyvässä erityiskoulussa! Kaikesta on vanhempana jäänyt tosi lämminhenkinen ensimaku, vaikka monessa mielessä onkin ollut sulattelemista. Nyt on paljon helpompi jakaa ajatuksia ihan sanoin niidenkin vanhempien kanssa, joilla ei ole kokemuksia erityislapsiperheen vaativasta arjesta.

Sikäli oman elämän suunnittelu on ollut paikoin hankalaa. Kotona tarvitaan tukea sen verran paljon eri asioiden sujumisessa. Mies on vuorotyöläinen ja sekin asettaa omat lisävaatimuksensa minulle. Aamut ovat ainakin sellaisia, etten haluaisi mielellään ajatellakaan, että voisin ottaa vastaan aamulla alkavaa työtä ja ehtiväni töihin kovin aikaisin. Etenkin kun toistaiseksi autottomina ollaan bussiaikataulujen varassa. Toisaalta ei olisi varaa olla ottamatta työtä kuin työtä, mutta se vaikeuttaisi todella paljon ja toisi sellaisia stressielementtejä elämään, ettei onnistuisi millään, ilman erinäistä apua, mutta sellaista ei ole meidän kohdalla olemassa. Työkkärin tätikin oli sitä mieltä, että kohdallani on enemmän kuin kohtuullista uskaltaa olla vastaanottamatta mitään sellaista mikä vaikeuttaa perhe-elämän sujumista ja siihen keskittymistä, vaikka olisikin henkinen paine löytää äkkiä töitä.

Ehkä näiden kaikkien mahdollisuuksien karsiutumisen tarkoitus on Jumalan johdatus kohti sitä MasterPlania, vaikka tuntuukin usein tosi ristiriitaiselta ja epävarmalta! On vain alettava uskomaan itseensä ja ehkä se todellinen luova tulos tuleekin pienen paineen alla!

Ei tässä loppujen lopuksi voi olla kuin kiitollinen siitä, että ollaan tämän vuoden puolella ja perusasiat ovat hyvin. Ollaan terveitä, hyvällä tavalla monessa liemessä keitettyjä, on katto pään päällä... En oikeastaan osaa nykyään katsoa kuin pieniin asioihin koska huomisesta ei kukaan tiedä. Silloin kun ei tiedä liikaa eikä pysty edes suunnittelemaankaan kaikkea, on lähempänä Jumalaa ja oikeastaan täysin Hänen ohjauksensa varassa. 




2 kommenttia:

Satu Niemi o.s. Laaninen kirjoitti...

Onnea diagnoosin saamisesta! On varmasti helpotus, kun oireet saavat nimen. Varmasti sen kautta on helpompi jäsentää oma perhetilannekin oikeisiin kehyksiin ja tehdä valintoja viisaampana. Ihanaa, että sie olet kotona lasten kanssa. se on niin kallisarvoista... ja kyllä niille töillekin on oma aikansa siinä missä kuvishommillekin.

Mukavaa ja luovaa viikonloppua!

HannaKonna kirjoitti...

Niinno, tietty pyrin siihen, että kuvis- ja ompeluhommat olis vielä se työ. ;)

Kyl Jumala koko ajan on johdattanut ja tavallaan karsinut vaihtoehtoja ihan elämän olosuhteiden kautta tunnustamaan todelliseksi työkseni sen mitä parhaiten osaan. Plokkailut voi siten tässä vähän jäädä vähemmälle kun intensiivisemmin tulee keskityttyä mm. lastenkirjaprojektiin, joka on ollut suurin haaveeni. Uskon, että erityislapsiteema antaa siihenkin innoitusta ihan eri tavalla!