HYPPY TUNTEMATTOMAAN

Himos, Jämsä 7.7.

 

Minusta on tuntunut, etten ole kokenut uskonelämässäni mitään erityisiä ihmeitä tai johdatuksia pitkään aikaan. Myönnettäköön, etten ole jaksanut edes janota. Rehellisyyden nimissä tunnustan myös rukousrintamalla olleen aika niukkaa... Olen joutunut tunnustamaan Jumalalle laiskuuteni ihan suoraan. Se on tuntunut itsestäni pahalta ja välillä yritän uskotella itselleni olevani jotain ihan muuta kuin mitä Pyhä Henki viime kädessä minun osoittaa olevan. Ja se on suurta huolenpitoa! Jos ei osoittaisi, sitä olisi aika hakoteillä...

Eilen koin aivan mullistavan päivän! Löysin netin kautta mainoksen New Wine- nimisestä yhteiskristillisestä tapahtumasta Jämsän Himoksella. Minulla ei ollut mitään ennakkotietoja tuosta tapahtumasta tai sen tarkemmasta sisällöstä. Koin heti hengessä kehotusta mennä tuonne tapahtumaan... mutta aina kun lähden yksin jonnekin, mietin palloilenko vain ihan hukassa ja orpona edestakaisin. Paljon turvallisempi olo olisi mennä tuntemattomien ihmisten sekaan tutussa porukassa. 

Ensialkuun tapahtumaan saavuttuani hakeuduin syömään jotakin. Istuuduttuani tungoksessa ainoaan vapaaseen pöytään, hetken päästä viereeni istuutui pariskunta ja selvisi, että hekin ovat jyväskyläläisiä. Tuossa hetkessä avautui syvällisempi keskustelu, jonka aikana koin merkillisesti kuin olisin aina tuntenut nuo ihmiset. Minä, joka olen tosi huono lähtemään vieraiden ihmisten ilmoille, saatika tutustumaan keneenkään noin vain. Tuntui, että siinä hetkessä karisi kaikki se mitä aina luulen olevani.

Kun kerroin eräänä haaveenani olevan kristillisten lastenkirjojen tekeminen, pariskunnasta vaimo innostui aiheesta ja kertoi, että on halunnut tavata ihmisiä, joilla on tuollaisia suunnitelmia, koska kaikenkaikkiaan lasten kristillistä kirjallisuutta on suhteessa vähän. Oli mahtavaa kun selvisi, että meillä oli tuon naisen kanssa niin samanlaisia näkyjä ja intressejä!

Kerroin tulleeni tapahtumaan lähinnä siksi kun koin hengessä kehotusta päästä pois omilta mukavuusalueilta. Tehdä pieniä hyppyjä tuntemattomaankin... Olin jo edellisenä iltana kertonut noista asioista lähipiirilleni. Tuo mitä sanoin, osoittautuikin yllättävällä tavalla todeksi hetken päästä. Selailtiin tapahtumaohjelmaa ja valittiin kukin itseämme kiinnostavat seminaarit. Valitsin ihan spontaanisti listalta ensimmäisen, aiheeltaan "Miten elää Jumalan valtakunta todeksi arjessa?" En tiennyt mitä odottaa, mutta kun heti seminaarin alkumetreillä käsiteltiin mukavuusalueilta poistumista, hätkähdin ja tajusin todella tulleeni oikeaan paikkaan! Mikään ei kuitenkaan jäänyt vain pinnalliseksi istuskeluksi ja vastaanottamiseksi penkissä vaan eteen tuli tilanne, jossa porukkaa jaettiin ryhmiin. Siinä vaiheessa puhuja naureskeli arvaten, että nyt viimeistään osa porukkaa karkaa paikalta. Niin kävikin. Olisi tehnyt mieli itekin paeta kun pelkään ryhmätehtäviä tuntemattomien kanssa, mutta olin kuin liimattu penkkiin ja koin sisäistä pakotetta pysyä siinä tilanteessa ja jopa nauttimaan siitä vapautuneesti! Ei se ollut samanlaista kuin peruskoulussa. Aina kun tehtiin ryhmiä ja muutamille (itse mukaan lukien) opettaja joutui etsimään ryhmät kun ryhmiksi valikoitui vain tietyt tiiviisti hyvää pataa olevat kaverit. 

On ihana kokemus tulla yhtäkkiä todella kohdatuksi. Uskaltaa myös jakaa jotain itsestään muille aidosti. Aistia Jumalan läsnäolo siinä hetkessä ja uskovia yhdistävä rakkaus. Ei se ole aina niin itsestäänselvää, että tulee oikeasti kohdatuksi eikä kaikille joka paikassa uskalla kaikkea itsestään jakaa, eikä tarvitsekaan... 

Tajusin vasta tänään, että eilen oli 7.7. ja se oli myös kastepäivämääräni v. 2010! Luku 7 kuvaa Raamatussa hengellistä täydellisyyttä. Wau! Tuo oli hieno loppusinetti sille, että Jumalalla on tietyt ajankohdat kirjoitettuna, jolloin Hän alkaa toimia voimallisesti! Mikään ei ole sattumaa. Aamen! 

*** 

Haluan kertoa myös viikkoa aiemmin tapahtuneesta. Yöllä, kun olin käymässä nukkumaan, koin jotain täysin hallitsematonta ja odottamatonta. Sitä ei voi verrata mihinkään eikä omissa voimissa saavuttaa. Luulen, että täytyin Pyhällä Hengellä. Olen rukoillut uskoontuloni jälkeen kammiossani, että saisin kokea mitä on todellinen hengellä täyttyminen, mut eihän mikään ihmisen käskystä tapahdu... Jos voisi jotenkin sanoinkuvailla sitä hetkeä niin iski vain täydellinen tyyneys, ajatus kirkastui ja kaikki pelot katosivat siinä hetkessä. Tuli uudistunut olo. Näin tämän jakeen silmieni edesssä: 

"Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." Joh. 3:8 

En ole kokenut mitään noin lohduttavaa aikoihin! Tuo kokemus vahvisti sisintä uskomattomalla tavalla kun olen kärsinyt niin pitkään syvistä häpeäkokemuksista ja itsetunto-ongelmista.

Sama jae mainittiin myös siellä seminaarissa, johon osallistuin!

Nyt kun mietin, näitä johdatuksiahan on ollut pienen ajan sisään todella monta! Joskus silmät vain avautuvat yhtäkkiä näkemään ne. Mm. Pietarissa sanoin menomatkalla, että "olispa jännää jos sattuisi törmäämään naapuriin tällä matkalla!" Jumalalla totisesti on huumorintajua. Nimittäin eräällä risteilyllä samaan pöytään isui pariskunta melkein "naapurista". Meidän turistiryhmässä nimittäin ei ollut muita jyväskyläläisiä...