torstai 5. tammikuuta 2012

OIVALLUKSIA






Hyasinth

Ainut joulukukkamme, vaaleanpunainen hyasintti puhkesi kukkaan vasta joulun jälkeen. Muiden kukkien osalta meinasin sortua luovutusvoittoon, mutta tajusin taas erään kuihtuneen kultaköynnöksen kohdalla jotain merkityksellistä: "Jos tuo kasvi on kestänyt laiskaa kasteluani jo 10 vuotta niin miksi antaisin sen kuolla nyt?" Taistelutahto heräsi yhtäkkiä ja aloinkin kastella kasvia pois heittämisen sijaan ja kasvi virkosi taas terhakkaaksi.

Kasvien hoitamisessa on jotain syvästi hengellistä vertauskuvallisuutta. Jumala ei näe toivottomana tapauksena ketään ulkoisesti ja/tai sisäisesti riutuvaa ihmisyksilöä. Hän on valmis virvoittamaan ihmisen aina uudestaan uuteen kukoistukseen, vaikka ihmisestä tuntuisi ettei enää kelpaa kellekään tai mihinkään!

On tuntunut ettei Jumala ole puhunut minulle aikoihin, mutta tajusin vasta nyt että Jumalahan puhui minulle kasvin kautta! Tuollaiset oivallukset ovat Pyhän Hengen työtä, sydämen silmien avaamista uudelleen.



Closet office

Toinen oivalluksemme; toimisto kaapistossa. Mies sai rakennettua nerokkaan toimistopisteen loisteputkivaloineen makuuhuoneen kaappiin, entisen poikien vaatekaapin keskimmäiseen leveään vaatetanko-osioon. Olen niin iloinen että mies sai nyt ihan oman rauhallisen sopukan ja paljon tilaa tavaroilleen! Aina se olen ollut minä joka käsityöroinineni valloitan taloa. ;)

Ihanaa kun on LUNTA! Taika oli ihan innoissaan kun pääsi kunnolla ekaa kertaa pulkalla vedettäväksi. Ensimmäinen talvi hänellä kun tajuaa jostain kunnolla jotakin.


Girl two years

Ainiin ja maanantaina tulikin 2 vuotta täyteen neitillä. :)





3 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Olet ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten puhutteleva oivallus! Jumala puhuu niin monin tavoin tavallisessa arjessa - aina emme sitä vain kiireiltämme huomaa : )

männinkäinen kirjoitti...

Todella koskettava oivallus. Sai minut pysähtymään ja miettimään =)