perjantai 30. syyskuuta 2011

TASOITTUMISTA



Trööt! Kas, kirjoitanhan minäkin vielä täällä... Tämä tuntuu suorastaan oudolta. Kaikki ottaa näköjään joskus aikansa. Kyllä tässä on aikalisää tarvinnutkin, vähän kaikessa!

Uusi elämäntilanne ja muutto kesän aikana uuteen asuntoon. Nyt vasta tuntuu että edes vähän on jokin tasoittunut. Elämä kun on ollut juurikin yhtä sumussa sukeltamista. Pää täyttyy juoksuista ja erilaisten päivämäärien muistamisista arjessa kolmen lapsen (kahden erityislapsen) kanssa. Ja minulla kun ei mikään kovin kehuttava numeromuisti ole! On toimintaterapiaa, erilaisia palavereja, koulupsykologilla käyntejä, lääkäriaikoja ja ties mitä. En ole osannut odottaa äitinä kaikkea mitä on tullut vastaan ja kyllä on kysynyt puolisoltakin ymmärrystä ja hermoja sopeutua kaikkeen tähän ei niin ruusuiseen elämään, mutta ei voi sanoa kuin että maailman ihanin ja hienoin mies!

Asumme siis nyt seurakunnan asunnossa - hieman edellistä isommassa - josta mieheni sai vihiä puskaradion kautta koska työskentelee seurakunnan taholla. Tässä olemme viihtyneet oikein hyvin, joskin miltei katutasossa asuminen on vaatinut hieman henkistä sopeutumisaikaa. Meno kun ei vilkkaan kadun varrella ole aina ihan kaikkein rauhaisinta...





Moving out

Muuttohässäkkää
.



Bathtub


Kylpyamme! Luksusta nykyään!


Kitchen

Uusi keittiökin on vaatinut sopeutumista. Varsinaista tiskipöytää ei ole ja keittiö kokonaisuudessaan on edellisen asunnon keittiötä pienempi.

Taika in the kitchen



Living room

Hieman entistä pienempään olohuoneeseen saimme mahdutettua keinutuolin ja kirjahyllyn! Kerrankin paikka jossa on houkuttavaa lueskella.


Taika's room and smaller wc

Taikan huoneen vieressä on pienen pieni kakkosvesssa.


Taika's room

Taikan huoneen seinä maalattiin heleän turkoosiksi ja Taikan omaisuutta on nykyään puolisoni entinen minijääkaappi jolle ei löytynyt mitään käyttöä...


Taika's kitchen 2

Taika keittiössään.


Taika's kitchen



Working room

Isoin peräkammarihuone jaettiin korkealla kirjahyllyllä ja ikkunallinen puolisko on valoisa työhuone ja hämärämpi tunnelmallinen makuulooshi. Kuva ei tuo oikeuksiinsa huoneen kokonaistilavuutta mutta tilaa on kyseisessä huoneessa aika ruhtinaallisesti!


Bedroom




Wall of the little toilet

Pikkuvessaan koottiin nostalgisia muistoesineitä ja sukukuvia.



2 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Kiva kun palasit pitkän tauon jälkeen!! :)

Nelli kirjoitti...

Ihanaa saada sinut jälleen tänne :) Teillä on niin kaunista <3