perjantai 7. joulukuuta 2007

LAPSUUSMUISTOJA - HAASTELISTA

.


Arleena esitti vapaamuotoisesti haasteen johon päätin tarttua.


Haaste kuului näin
Kerro jokaisen sanan kohdalla mitä asioita ja tunnelmia tulee mieleen. Jos siitä sanasta ei tule mitään mieleen, niin kerro jostain siihen läheisesti liittyvästä sanasta. Saa kertoa useampiakin asioita, jos sanasta muistuu mieleen paljonkin tarinaa.
Lopuksi, keksi luetteloon yksi sana lisää ja muistele sanaan liittyviä lapsuusmuistoja.

Kampa
Nautin aina suunnattomasti kun äiti kampasi tukkaani. Joskus pyysin ihan vaan huvikseen kampaamaan vaikkei varsinaista kampaamisen tarvetta ollutkaan ja vaikka osasin jo itse kammata. Minulle on jäänytkin ikuinen pään räpläämis-addiktio!

Lintu
Pääskyset tulevat mieleen mummilassa kesäaamuina, ihanassa rintamamiestalossa. Kesät mummilassa ovat jääneet mieleen idyllisinä.

Meri
Meri on jäänyt aika etäiseksi käsitteeksi. Keski-Suomessa kun olen koko ikäni asunut.


Kitara
Serkkuni soitti joskus sähkökitaraa hänen asuessa mummin yläkerrassa. Mummini osasi myös soittaa kitaraa ja omasi mm. absoluuttisen sävelkorvan.

Kello
Tämä ei liity varsinaisesti itseeni mutta pikkuveljeni oli hulluna kelloihin pienenä. Leikkelin hänelle kellon kuvia mainoslehdistä ja liimasin vihkoihin. Hih.


Oksentaminen

Epämiellyttävin muisto oksentamisesta liittyy n. 3-4-vuotiaana kokemaani auringonpistokseen. Nukuin kevättalvella ulkona rattaissa ja aurinko ehti killottaa kohtisuoraan hetken aikaa ja välittömästi alkoi oksettaa ja kuumeilin. Niin kauheata oloa ei ikuna ole ollut.

Mummo
Mummini oli kiltti ja hauska luonne. Olin mummini luona hoidossa melko pitkään äitini ollessa työelämässä. Mummin kanssa teimme monesti äänityksiä kasetille. Mummi säesti kitaralla ja minä lauloin ja keksin omia satuja nauhalle. Voi miten hauskaa niitä onkaan nykypäivänä kuunnella! Hyvin ajattelevaista mummilta!

Kirja
Myyrä kaupungissa oli kirjaversionakin koskettava ja iskostui mieleeni. Luin aika paljon lähinnä sarjakuvia heti lukemaan opittuani. Maija Mehiläis-fani olin tosi pitkään!


Pipo
Voe kamala, eka mikä tulee mieleen on kun joskus 80-90-luvun taitteessa minulla oli semmoinen neonpinkki jättitupsuinen pipo! :P Kääk, mitä muotia, heh.

Matematiikka
Tähän on helppo vastata. Olen ollut peruskouluaikoina TOSI huono matematiikassa ja aina tukiopetuksessa. Voi sanoa että eräänlainen matematiikan pelko on jäänyt elämääni kummittelemaan. Liekö niin että minulla saattaa olla oikeasti jotain matemaattisia hahmotusvaikeuksia? En vain osaa... On ollut pakko oppia hyväksymään asia ja elämään sen kanssa.

Metsä
Leikin kotini takametsässä usein keijukaista. Saatoin mennä kauaskin omine nokkineni ja aina vaan osasin kotiin palata.

Ukkonen
Ukkonen oli pelottava joskus ihan pienenä ja äiti komensi silloin aina meidät keittiön isoon ruokakomeroon joka oli turvallisin paikka talossa.

Sisko/veli
Pikkuveljeni kanssa on tullut hassuteltua paljon...toki vähän tapeltuakin. ;)

Ikkuna
70-luvun matalassa omakotitalossamme oli isot ikkunat suhteessa talon korkeuteen.

Kalenteri
Mummin almanakka.

Puuro
Mummin tekemän puuron voittanutta ei ollut! Kaurapuuro oli parasta.

Joulupukki
Uskokaa tai älkää meillä mummi oli joka joulu pukkinakin! Aikas monitoimimummi ollut :P (papoista kun ei ehtinyt kertyä kokemuksia toisen menehdyttyä ennen syntymääni ja toinen asui kauempana ja jäi muuten etäämmäksi).

Itsenäisyyspäivä
Linnan juhlia katsottiin aina yhdessä äidin ja mummin kanssa ja papan haudalla käytiin.

Matka
Emme matkustelleet juuri koskaan Suomen rajojen ulkopuolelle perheeni kanssa. Kerran Ruotsissa olen ollut mutten muista siitä kuin jotain yksityiskohtia ihan hämärästi. Matkat Retrettiin ovat jääneet aika hyvin mieleen ja Bomba-talo.

Lapsuusajan piha
70-luvun omakotitalolähiössä. Perheemme talon piha oli tavallaan koko kadun isoin kun keskellä tonttia oli rinne joka jakoi pihat ylä ja alapihoiksi. Pihalla on kasvatettu mm. perunaa, kaaleja, sipuleita, herneitä, porkkanoita, lanttuja ja tomaatteja kasvihuoneessa. Pihalla kasvoi myös joskus kirsikkapuu.

Laulu
Lapsuuteni mieleenpainuvin laulu on Haitula. Se, jossa lauletaan mm. "...ja siinä sienessä oli viisikymmentviisi koloa ja viisikymmentviisi kolonkoloa ja sata kolonkolonkoloa.."

Kierrätänpäs yllätyshaasteen kokonaiselle joukkiolle: Monalle , Hannamarille , Siriukselle ja Anskulle .


.

Ei kommentteja: