ISO JA PIENI

Piti vielä lopusta kukkakankaasta hurauttaa tytölle miniversio.

Vähän aamuhämyssä heilahti miehen ottama kuva, mutta ainoa kelvollinen kuva minusta ja tytöstä mekot päällä. Mahdetaan olla näky kun ulos mennään kahtena marjana. :D

RIITTÄMÄTTÖMYYDEN TUNNISTAMISESTA

Tässä tuli äkkiseltään mieleen nunnan rukous:


Jumala suokoon minulle
tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa, mitä voin, ja
viisautta erottaa nämä toisistaan.

Tajusin, että mitä moninaisempien haasteiden koettelemuksissa tuossa asennemallissa on voimauttavaa viisautta. On turhaa ja hedelmätöntä kantaa syyllisyyttä asioista, joille ei voi mitään ja jotka saattavat olla väistämätön monen tekijän summa, mutta koskaan ei ole turhaa yrittää vaikuttaa epäkohtiin siinä missä pystyy. Syyllisyys tulee siitä jos kokee ettei ole ollut riittävä ehkäisemään ajoissa tiettyjen ongelmien syntyä. Mutta monesti suurin opetus on se, että todellisuudessa asioille ei olisi voinut missään vaiheessa tehdäkään juuri sen enempää mihin itse riittää. Jossain kristillisessä julkaisussa luki että naisen tehtävä on kantaa syyllisyyttä kaikesta. Paratiisin lankeemuksen jälkeen nainen on varmasti ollut sellainen perusluonteeltaan että kokee miestä herkemmin syyllisyyttä niistäkin asioista, joille ei periaatteessa voi mitään. Naisella on jatkuva sisäinen tarve osoittaa muille riittävyytensä. Todistella loputtomiin kykyjä äitinä ja kasvattajana.

Toiseksi viimeisimmässä Sana-lehdessä kriminaalipsykologi Hannu Lauerma toteaa yksioikoisesti:

"Jos hyvä ei toteudu lapsen elämässä, on epäonnistuttu kasvatuksessa."

Uskon Lauerman nähneen työssään loputtomiin elämän karua ääripäätä ja selkeitä epäonnistuneen kasvatuksen tuloksia, eräänlaisia "henkisiä luovutusvoittoja". Kasvatus on asia, joka pistää miettimään missä asioissa on välillä tervettä itse luovuttaa ja antaa vastuu joskus toisiin käsiin jos tietää ettei jossain taidot ja voimat riitä ja missä asioissa taas on syytä taistella viimeiseen asti. Ehkä pitäisi osata hahmmottaa mikä on toistuvaa pään seinään lyömistä ja mikä hedelmällistä taistelua?

Uskon perinteiseen yhteisö kasvattaa-malliin. Nykykulttuurissa perheet ovat eriytyneitä ja elävät harhaluulossa, että perhe on ainoa, joka on vastuussa kasvatuksesta. Se on hyvin epäreilu asetelma niiden perheiden osalta joissa on erityisen haastavia lapsia. Kukaan ei voi valita jälkipolveaan ennalta. Arjen helppous tai vaikeus on aina arvoitus, joka selviää vasta elämää elämällä.

Minulle on annettu kannettavaksi vastuulleni kaksi erityislasta. Se, että jotkut ihmiset eivät näe, osaa tai halua nähdä lapsia erityislapsina, (monissa asioissa selvästi ikäisiään kehittymättömämpinä) on joskus taakka itselleni. Asioista on selvää näyttöä, mutta joillekin tavallisuudesta poikkeavat havainnot ja diagnoosit ovat enemmän vaikeammin kohdattava tunneperäinen seikka kuin itselleni, jolle se on vain helpotus (Jos niitä virallisia diagnooseja edes saisi! Neurologijonossa ollaan oltu jo ties miten kauan ja neurologi sanoo ettei voi skipata jonon ohikaan). Itse en kaipaa kuin vastauksia ja oikeita kanavia joiden kautta luoda tukiverkostoja.

Esim. niinkin yksinkertainen asia kuin ulkoisen lastenhoitoavun järjestäminen ei ole meidän perheessä itsestäänselvyys. Aina kun ei lähipiirikään pärjää, etenkään keskimmäisen pojan kanssa. Hänen ympärillään pyörii asiat ja muut jäävät väistämättä pimentoon. Se on asetelma, joka on itse koettava ennenkuin tekisi mieli sanoa "senkun hankitte jonkun opiskelijatytön lapsia paimentamaan" Ei se vain ihan niin mene.

Onneksi lähipiiriin on johdatettu luonnostaan koulutettua terapeuttinäkökulmaa. Tuosta kiitos anopille, joka pystyy laatimaan asiantuntijalausuntoja pojastani kotioloissa! Nuo näkökulmat puuttuvat päiväkodin henkilökunnalta ja heillä on täysin poikkeava kuva pojasta koska on niin erilainen kotona kuin päiväkodissa. Itse en osaa nähdä kaikkea enkä antaa sellaisia lausuntoja kuin ammattilainen.

Tämä laulu on ollut minulle tärkeä. Tässä ilman säestystä oma ontuva tulkintani...

Ne taakat mitä ei itse jaksa kantaa, annettakoon hyvällä omallatunnolla Jeesukselle. Olen muiden elämän kautta todistuksena saanut kuulla monia rukousvastauksia, joissa vasta tällaisen luovutuksen jälkeen on asiat alkaneet mennä todellisesti eteenpäin.

KEVÄTMEKKO

Back to retro...

Perheemme koululaisilla on hiihtoloma ja itselläkin hitusen enemmän luksusaikaa käsitöihin. Ensitöiksi sain valmiiksi yhden uuden perusmekon arkeen. En olekaan aikoihin pukeutunut noin värikkäästi! Helma kaipaisi vielä vihreää tai vaaleanpunaista virkattua pitsireunusta koska helma jää hieman polven yläpuolelle enkä ole ihan niin siropolvinen että osaisin pitää polvet paljastavia mekkoja.

Jokatapauksessa tämä mekko päällä pukkaa väkisinkin kevätfiilis päälle. Lisää mekkoja tulossa ompeluputkessa!

Pitää nyt hehkuttaa tätä "jämäpipoa", johon ihastuin Muita Ihania-blogissa! Vaikka blogissa pipo olikin tehty langanjämistä niin oman versioni korkkasin ihan tuoreista keristä koska jämälangoista ei tällä erää löytynyt niin kivoja värejä kuin mitä kaipailin.

ELÄMYS

Hugo-elokuva nähty! On ehkä yksi parhaimmista mitä olen ikinä nähnyt. Tarina jäi syvästi mieleen. Elokuva kosketti erityisellä henkilökohtaisella tavalla koska se toi mieleen meidän Tenhon, joka on intensiivisen kiinnostunut lukoista ja avaimista. Tuossa elokuvassa oli kellosepän poika, jonka erityisosaamista oli kaikenlaisten mekaanisten laitteiden korjaaminen. Myöskin lukot ja avaimet vilahtelivat sivussa... Hymähtelin ääneen useampaan otteeseen monissa kohtauksissa ajatellessani "Hahah, Tenho!"

Meillä lojui ihan vastikään peltisen vedettävän kukkolelun mekanismi irrallaan pöydällä. Tenho on saanut sen ilmeisimmin irrotettua rikkinäisen kukon sisuksista. Samanlainen mekanismi vilahti elokuvassakin, leluhiiren sisällä.

Koskettava sanoma elokuvassa oli se että jokaisella ihmisellä on elämässään tehtävä. Hugolla se oli esineiden korjaamisen myötä myös "ihmisten korjaaminen". Juonessa oli selviä kristillisiä viitteitä. Hugo hyvitti pahoja tekojaan taidoillaan, palveluksina ja lopulta korjasi niillä jopa toisen rikkinäisen ihmisen sydämen.

En ole nähnyt paljoakaan Martin Scorsesen elokuvista, mutta uskon että tämä aukko tulee korjattua. Scorsese on näemmä kokeillut ennen elokuva-uraansa papin tehtäviä, mutta todennut paikkansa olevan elokuvien parissa. Minulle ainakin Jumala puhui Hugo-elokuvan kautta ihmeellisellä tavalla! Vahvisti kauniisti että Jumala antaa erityislahjoja jokaiselle ja niillä voi saada suuriakin ihmeitä aikaan...

Elokuvan mainoslauseessa kiteytyy koko elokuvan sanoma "Unlock the secret" - "Avaa salaisuus". Raskaiden salaisuuksien sisällä pitäminen pahentaa elämänlaatua.

TUSKIN MALTAN ODOTTAA!

Että pääsen näkemään Martin Scorsesen uusimman elokuvan Hugo, joka vaikuttaa olevan niin täynnä kaikenlaisia visuaalisia herkkuja minun makuuni! Vanhaa ranskalaista miljöötä, korkeita hämyisiä kirjastosaleja, mystisiä antiikkileluja, koristeellisia mekaanisia masiinoita, satumaista teatteri-estetiikkaa... Pakko päästä näkemään tuo! Haukon nyt jo henkeä pelkkien kuvien perusteella!

KAKKUAAMU

Eivät ne ole perunanpuolikkaita, vaikka siltä näyttääkin... Kakku tyyliin "kunhan-nyt-jotakin-äkkiä" ;)

Teki vaan niin maan vietävästi mieli täytekakkua että sellainenhan piti tekaista, vaikkei mitään erityistä syytä juhlaan ollutkaan. Elämä on juhla? Täydellinen on viikonloppuaamu kun saa kakkua kahvin kanssa!

Kun miehellä on töistä vapaapäivä niin on kiva yllätellä joskus aamupalalla.

Kaappi täynnä vaatteita, muttei mitään päällepantavaa... Kaappi täynnä kankaita, muttei mitään ompeluideaa...

Kaapissa on paljon kankaita joita olen varannut väreittäin tiettyihin projekteihin, mutta on myös kankaita jotka ovat ihania, muttei niille ole keksinyt oikein mitään järjellistä käyttötarkoitusta. Ei ainakaan sisustusompeluksissa. Vaatteita niin vähän ompelen... Mutta koska olen niin laiska vaateshoppailija ja kärsin ainaisesta pukeutumiskriisistä niin hyväksi havaitulla perus perusmekkokaavallani leikkasin sarjana mekkoja ommeltavaksi ihan vain sursur-perusompeluskoneellani. Niin kotikutoista, mutta saa ollakin.

Vähän nolottaa tuo muumilakanasta leikattu mekko. Aattelinpa tuossa kohti vain että saattais olla hassu lasten kanssa kotimekkona, mutten ehkä ihan pikkukakkosen tätinä aatellut ulkoilmoilla kulkea. :D

OTETAAN NYT SITTEN TÄMMÖINEN

Sain tällaisen virtuaaliprenikan Silmäilijältä . Olen vähän huono ottamaan vastaan mitään kunniamainintoja, mut kiitokset tästä!


1.Tunnen itseni Vuoden mutsiksi kun...

Apua, olen niin huono kehumaan itseä! Tunnen oikeasti olevani usein kaikkea muuta kuin "vuoden mutsi", mutta tässä kai hyvä paikka miettiä niitä äitiyden parhaita puolia... Ehkä olen parhaimmillani lasten kanssa kun saa tehdä asioita jotka innostavat myös itseäni. Olen ollut aina huono leikkijä, mutta olen hyvä visioimaan kaikenlaisia hulluja juttuja, joista lapset lämpenevät tai sitten eivät. Joskus tuntuu että ainoa luova hulluttelija olenkin minä. ;D

2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...

Ehkä se on se täydellinen läsnäoleminen ja jakautuminen kolmen eri ikäisen kanssa. Minussa on perfektionistin vikaa. Suunnittelen kaikkea hienoa, mutta realiteetit osoittavat usein kaikki suunnitelmat turhiksi. Keskimmäinen lapsemme on erittäin voimakastahtoinen ja sanelee paljolti perheen tahtia.

3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...


Taika 2v: Haluaa antaa usein pusun. Iltapusu on ehdoton!

Tenho 6v: "Äiti, tuu neulomaan" Pojalle tuo turvaa kun neulon ja juttelen vieressä.

Tiitus 9v: Tiitus on jo vähän kriittisempi tapaus, mutta kyllä häneltäkin silloin tällöin kohteliaisuuksia satelee. Hali taisi olla viimeisin kohteliaisuus. :) Syliinkin haluaisi tulla vaikka on jo kohta minun kokoiseni!

4. Kello 12 yöllä olen yleensä...

Viime aikoina olen ollut useimmiten nukkumassa ennen kahtatoista. Valokuvia muokkailen, neuloskelen tai katson TV7:lta hengellisiä ohjelmia kaikessa rauhassa kun muut nukkuvat. Yöt ovat minulle myös ainoata rauhallista rukousaikaa arjen keskellä. Hermolepoa!

5. Kello 8 aamulla olen yleensä...

Joko viemässä 6-vuotiasta eskariin (riippuen miehen työvuoroista) tai 2-vuotiaan kanssa aamupalalla. En ole yhtään aamu-ihminen, sen voin sanoa! Aamut ovat yhtä ryntäilyä meillä vaikka olisi miten järjestelmällinen.

6. Haluaisin sanoa lasteni isälle...

Pojilla on lasten elämään aktiivisesti osallistuva biologinen isä, mutta tytöllä ei. Tasapuolisuuden nimissä osoitan sanomani tässä mieluummin lasten yhteiselle Iskälle Taivaassa: Kiitos että saamme olla samaa perhettä olosuhteista huolimatta!

7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni että...

Tajuan ehkä lasteni kautta jotain siitä mitä olet kokenut aikoinaan minun kohdallani.

8. Viimeksi kiroilin, kun...

En ole koskaan osannut kiroilla. Minä en siis tapaa kiroilla perinteisillä voimasanoilla koskaan, oli tilanne mikä tahansa.

9. En ole koskaan osannut...

Matematiikkaa, markkinoida hengentuotoksiani, olla isoissa ihmisjoukoissa oma itseni, tehdä asioita nopeasti ja tehokkaasti, pitää yllä kovin monia ystävyyssuhteita... Tuntuu että lista asioista on pidempi mitä en ole osannut kuin mitä olen.

10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on...

Voi, vaikka mitä! Jos vain vireystila sallii niin olisin aina nypläämässä jotakin! Käsityöt/piirto/maalaushommelit on se mitä varten minut on luotu!

Ja sitten pitäisi vielä laittaa eteenpäin...

Blogien aktiivinen seurailu on jäänyt ajanpuutteen takia harmillisen vähälle, mutta päivieni viime aikaisiin ilonpilkahduksiin ovat kuuluneet kuitenkin satunnaisesti vilkuillen: Muita Ihania ja Herkkupurkki.

Ensinnä mainittua blogia olen seuraillut enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo vuosia, mutta kommentointini on yleisesti aika hiljaista... Luen blogeja pitkään ja hartaasti ihastellen, mutta koska netissä silmänkarkkia ja mukaansatempaavia elämäntarinoita on niin rutosti niin kommentointi jää todella vähälle!

Herkkupurkki-blogi oli viimevuotinen satunnainen löytö netin ihmemaasta. Mahtavaa löytää taidealalla työskenteleviä uskonsiskoja! Tällaiset pienet asiat saavat minut niin vakuuttuneeksi Jumalan johdatuksesta koska olen ehkä eniten rukoillut sitä että Jumala johdattaisi kohdalleni kaltaisiani persoonia. Se, millä tavalla niitä johdatetaan, on aina ihana arvoitus!

Loppuun löytö lapsuuteni piirroksesta, itkeä pillittävästä bussista, joka löytyi vanhasta TaoTao-sarjakuvakirjasen sisäkannesta. Repesin kuvalle täysin!

KUU

Viikonloppuna katsahdin ikkunasta ja huomasin kuun pilkottavan jännästi kuusen oksien muodostamasta aukosta. Äkkiä siis etsimään jalusta ja ikuistamaan hämyinen hetki!

Kuvan sattuu vain pilaamaan eteen jäänyt viherkasvin lehti. Muuten olisi tullut paljon hienompi otos.

PYYKINTUOTTAJAT OY

Tunnelmia kuluneelta viikolta...




Tuleva kangasdesigner? Graafista kasarivibaa.







Lastauslaiturimme lapsityövoimaa

Olen tehnyt viimeksi lihapullia varmaan joskus talouskoulussa. Raa'an lihan käsin veivaaminen ei ole ehkä kuulunut kaikkein suurimpiin himohommiin, mutta oli vaivan arvoista. Nuo paprika-sipulipullat voittaa mennentullen kaupan pullat!

PAPERINPYÖRITYSTÄ

Kouluhakemuksia on laiteltu eri puolelle. Ensisijaisesti haetaan Tenholle erityiskoulupaikkaa lähistöltä. Se olisi sikälikin onnenpotku ettei ympäristö muuttuisi, mutta jos nyt jostain syystä sitä paikkaa ei heru niin tuli mieleen hakea paikkaa myös kristilliseen kouluun.

Jyväskylässä on meneillään useampi koulunpurkuprojekti ja monet alakoululaiset joutuvat matkustamaan linja-autolla väistötiloihin kouluun. 9-vuotias Tiitus käy parakkikoulussa keskustassa. Tuli tuosta vain mieleeni että jos nyt tilanne olisi se että jokatapauksessa kauemmas joutuisi Tenhokin menemään kyydillä niin olisi hyvä tilaisuus harkita kristillistä koulua. Yleisissä kouluissa suunta on menossa kovasti siihen että uskonnon opetusta vähennetään. Olisi erittäin kaivattua jos koulusta saisi yhteisöllistä tukea omaankin uskonelämään, joka välillä elämän haasteiden ryteikössä kokee kolhuja. Uskon myös että lapsen erilaisuuden tukeminen on myös kristillisessä koulussa omaa luokkaansa.

Mutta koska Tenho tarvitsee monessa asiassa todella paljon ikäisiään enemmän tukea niin toivon eniten paikan erityiskoulussa avautuvan. Olen todella skeptinen että tavallisen koulun lisätuki pojalle riittäisi. Erityislasten kanssa mikään tavallinenkaan asia ei ole itsestäänselvyys. Tämä on sikäli kasvattanut näkemään asioita toisessa valossa. Välillä on tosi rankkaakin ja kasvattajana neuvoton olo, mutta kaikessa tulee konkreettisten tukimuotojen lisäksi sitäkin enemmän turvattua viime kädessä rukoukseen.

VUOSIPÄIVÄ

Tänään on meidän 1-vuotishääpäivämme. Tänään on myös vaalipäivä ja Runebergin päivä, kynttilän päivä ja miestäni työllistävän kirkon 2-vuotissynttäripäivä. Monta aihetta juhlaan.

Niin, onnea uudelle Suomen johtajalle vastuulliseen tehtäväänsä. Jumala antakoon viisautta päätöksiinsä!

Kun nyt ajattelen tätä vuosipäivää niin ilman kohtaamista Jeesuksen kanssa en olisi varmastikaan tässä. Mieskin on sanonut ettei me oltaisi nyt yhdessä ellei Jeesus olisi perimmäinen yhdistävä tekijä. Jumala on siunannut ja ohjannut uuteen suuntaan, vaikka takapakkejakin välillä jossain tulee. Kiitos jännittävälle elämälle kaikessa arkisuudessaankin!

TAITEILIJASIELUT

Meidän Tenholla on joitain vähän hassuja harrastuksia kuten avainten ja lukkojen keräily. Tenho haluaa kuulemma isona lukkosepäksi. Luonteeltaan Tenho on ollut aina vähän sellainen omintakeinen kaunosielu. Tavanomaiset poikamaiset asiat eivät ole juurikaan kiinnostaneet. Ostimme aiemmin poikaa varten toimintaterapeuttisista syistä wii-pelikonsolin, mutta poika kammosi konetta heti alkuunsa ja esikoinen omi sen käyttöönsä. Tuntuu melko vaikealta voitettavalta tuo konekammo. Meillä ei tuon vuoksi ole yhtäkään patterilla toimivaa lelua koska Tenho ei sellaisia voi sietää. Pienempänä ääniyliherkkyys oli niin voimallista ettei imuroinnista tullut mitään eikä minkään muunkaan äänekkään kodinkoneen käytöstä. Myös muskarin joutui keskeyttämään syystä että Tenho kammosi muskaritädin viulua. Aina kun viulu otettiin kotelosta, tuli paniikki päästä pois luokasta.

Vienoista asperger-epäilyä on ilmassa, mutta odotellaan neurologijonossa mahdollista varmempaa diagnoosia.

Minusta pojassani on jotain todella ihastuttavaa herkkyyttä ja luovuutta. On tosi hätkähdyttävää huomata miten Tenho aistii niin voimakkaasti visuaalista kauneutta. Sanallista ja musikaalista lahjakkuuttakin rönsyää. Eräänä päivänä lauleskeli jotain omaa lauluaan jonka melodian muisti ulkoa tosi hyvin. Esikoinen Tiitus ei ole osoittanut erityisempää kiinnostusta musiikkiin, mutta Tenhon puhtaasta lauluäänestä olen monesti yllättynyt. Kun vain osaisi rohkaista oikealla tavalla laulamaan.

Minullakin on ollut aina hyvä lauluääni, mutta olen ollut hirveän ujo käyttämään ääntä sillä tavalla. Laulaminen olisi kyllä todella vapauttavaa toimintaa. Ehkä vielä joskus uskaltaudun jonnekin seurakunnan ylistysryhmään mukaan...

VIHREÄ IHANUUS

Phuuuh! Valmista tuli usean tunnin urakan jälkeen. Selkä on poikki ja jalat krampissa, mutta lopputulos palkitsi vaivan!

VIIDAKOSSA

Kauppojen viherkasvialennussatoa.

Siitä on pieni ikuisuus kun on viimeksi kunnolla ikkunoilla vihertänyt. Muuton jälkeen en ole jaksanut ajatella kasvien hoitoa, mutta nyt kun alkaneet muut asiat asettumaan aloilleen niin alkaa todella kaipaamaan toisenlaista eloa huoneisiin. Ja näiden pakkasten aikaan ihan ilmanlaadun rikastuttamiseksikin.

Tenho 6v on kinunnut banaanipuuta ja sekin löytyi sattumoisin alennuksesta. :) Nyt pojilla on ikkunallaan pieni kasvitieteellinen puutarha.

Orkidea vaatii läpikasteluruukun, mutta en voinut olla kokeilematta istuttaa orkideaa kauniiseen kristallimaljaan.

Mokasin joskus palmuvehkan kanssa ja istutin sen liian ahtaaseen ruukkuun. Juurisipuli oli niin jumissa ettei ollut toivoakaan saada kasvia kiskottua ruukusta ehjänä ulos. Laitoin uuden palmuvehkani heti alkuunsa kohtuullisen kokoiseen astiaan.

Sain ostetuksi maaliakin kirjahyllyprojektiin. Sävy on Tikkurilan värikartan Helinä. Pitkän tuumailun jälkeen päädyin tuohon. On aika lähellä etsimääni antiikkivihreää sävyä.

Hurrrjan kylmää on ollut, mutta päivät mitä kauneimpia. Levollisia talvipäiviä kaikille!

NAAMIOADDIKTIO

Olen hurahtanut naamioihin, vasta nyt lähemmäs kolmekymppisenä! Elämäni ensimmäistä kertaa kokeilin viime vuoden loppupuolella Freemanin naamiotuotteita ja siitä asti olen ollut ihastuksissani. Nyt olen ihan naamioriippuvainen. Stressistä herkästi oireileva kasvojen iho on ollut huomattavasti paremmassa kunnossa orjallisen ihonhoidon tuloksena.